keskiviikko 8. helmikuuta 2012

tarina jatkuu..

..uudessa blogissa. Tämä jääköön kirjoituksiksi Norjasta, ja vinkkinä ehkä jollekkin muulle.
Kiitos ja kumarrus.

Elämä jatkuu tumput suorassa.

perjantai 30. joulukuuta 2011

Mitäs sitten?

Edellinen postaus on päivätty 13.12 eli muutamaa yötä ennen Suomeen paluuta.
Paluu kotiin on aina mukavaa mutta Norjakin alkoi puolessa vuodessa tuntua kodilta. Blogissa on vallinnut samanlainen tyhjyys kuin allekirjoittaneen päässä. Tauko ennen Jyväskylää ja rakkaita luentoja on ollut todellakin paikallaan. Viimeiset ja muutamat kavereilta saadut valokuvat on vielä tänne laittamatta - ja omat kuvat järjestämättä. Tällä hetkellä mieli ei tee niitä vielä tutkia, vaan ehkä joskus keväämmällä on niiden aika. Sitten kun ero-ahdistus kavereista ja Oslosta on laantuntut.

we<3it
Viimeinen viikko Oslossa oli tiukkaa puristusta (parit tentit), ystävien tapaamista ja hyvästien jättöä. Vähän helpommaksi asiat teki se että Rico tuli kantamaan mun tavaroita. Mitä nyt tuli edellisillan pikkujouluista samoilla silmillä, mutta on siitä nukkuvasta siskostakin jotain hyötyä; kun toinen ei kykene mihinkään voi itse ihan hyvin pakata.

Norwegianilla kotiin ja siitä se elo Suomessa sitten taas lähti. Olen tietysti myös onnellinen että mun viiden kodin loukusta yksi koti on nyt jätetty taakse, ja mun tavaroita saa keräillä enää neljästä paikasta. Elämä on taas ihanan sekaisin.

Tämän blogin kohtaloa olen pähkäillyt. Vaihtoehdothan olisivat a) piilottaa tämä b) jatkaa tätä c) jättää tämä tälläiseksi (ja ihmetellä puolen vuoden päästä mitä pornokuvia tänne on hakkeroitu). Vaihtoehto c on siis poissuljettu. Toisaalta en ole myöskään piilottamisen kannalla, sillä ehkä tästä voi olla jollekkin jotain hyötyä tai edes huvia kun voi nauraa mun kirjoitusvirheille. Päätän siis pitää tätä historiankirjaa elossa, vaikka nyt sen pääasiallinen missio ei enää täyty, siinä mielessä mitä sen aluksi ajattelin olevan.

The Killersin fiiliksillä vietetään vielä tätä lomantapaista viikko.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...