tiistai 26. heinäkuuta 2011

Lennot varattu!

Sainpas aikaiseksi vihdoin varata lennon Osloon. Lystihän on sitä halvempaa mitä aikaisemmin sen tekee eli olisin ehkä vähän säästänyt jos olisin aikaisemmin tämän tehnyt... Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Lentoyhtiönä mikäpä muukaan kuin Norwegian, jolla lennettiin Epun kanssa ruotsiinkin keväällä. Hinta-laatusuhde on mielestäni varsin passeli. Tosin jos aikoo roudata hiihto- tai golfvälineistöä on rahastus aivan jäätävää. Suomesta Norjaan päin lennettäessä aikaerokin on mun puolella, eli lento lähtee Helsingistä aamulla 9.30 ja on Gardenmoenissa 9.45. Sitten on päivä aikaa sompailla ympäriinsä ja metsästää avainta kämppään tms. (Josta -by the way- ei ole vielä mitään kuulunut.)

Sen sijaan sain postia International Officesta, jossa kerrottiin että yliopisto ei ole tuhoutunut pommi-iskussa, ja että sinne voi siis mennä. Ja kaikki muukin toiminta pyörii kuten ennenkin. Eipä sillä, että juuri olisin asiaa miettinyt, samanlaisia juttujahan voi Suomessakin tapahtua. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan mitä norjalaiset asiasta miettivät ja onko elokuun puolella vielä nähtävissä mitään asiaan liittyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...