Illan plään oli siis tarjoilla muille ulkomaaneläville suomalais-tanskalais-norjalaista ruokaa (pienellä amerikkalaisella sivumaulla). Kokkeina oli itseni lisäksi siis tanskalainen Maria ja norjalais-amerikkalainen Christina, ja lisäksi Christinan sisko Erika oli meitä auttamassa.

Onneksi SIO-housingin siivoojatädit tupasahti perjantaina meidän keittöön ja hinkkasi kaiken puhtaaksi. Lisäksi ne ripusti verhot ja olin siis iki-onnellinen, sillä muutoin olisin joutunut lauantai-aamuna hinkkaileen köökin puhtaaksi. Toivottavasti hyvä tuuri ei vielä hetkeen lopu.

Alkuruoka
Kana-torttuja (tanskalaista herkkua) ja kasvisyöjille suolakurkkuja smetanalla ja hunajalla (ehkä vähän venäläistä mutta who cares!).

Pääruoka
Uuniperunoita ja salaattia
Täytteinä tai kutsuisiko joku näitä kastikkeiksi?!
chiliä (kasvisversio), poroa, kinkkutäyte, fetatäyte, maustettu voi, ja sitruunainen kermaviili.
Jälkiruoka
pullaa
omenakakkua
karamellivanukasta kermavaahdolla ja marjakiisselillä
kahvi/tee
Nam! Voin kertoa että kaikki oli varsin hyviä, tosin karamellivanukas (tai mikälie) olisi pitänyt tehdä jo edellisenä päivänä, sillä se jäi hieman liian löysäksi ja levähti kun se kumottiin lautaselle. Hieman kritisoimme itseämme myös siitä, että kaikki asiat eivät ollee täysin peri-skandinaavisia, kuten esimerkiksi mun tekemä fetatäyte jossa oli basilikaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Toisaalta puolustaudun sillä että kuka hullu haluaa kaalitäytteen? Kasvissyöjille piti siis olla myös syömäkelpoisia asioita. :)
Koristeina meillä oli Norjan lippu, pieniä Tanskan lippuja ja koska mulla ei ollut mitään Suomesta, pakotin kaikki värkkäilemään konjakkikorvat ennen jälkiruokaa :D
Itselle uusi juttu oli nuo Marian tekemät tanskalaiset kanatortut (huono suomennos, sori). Käytännössä täyte oli kanakastiketta, mikäli oikein muistan, kokonainen kana oli ensin keitetty, sitten pilkottu ja lopuksi pistetty pataan ja kastiketta suurustettiin jauhoilla. Noita simpukanmallisia torttuja saa täällä ostettua kaupasta valmiina ja niitä lämmitettiin ensin uunissa pari minuttia ja sitten kipattiin kastike niihin. Pientä koristusta saatiin ripottelemalla porkkanaa koko komeuden päälle.
Perunat oli aika jäätävän kokoisia, ja ruokaa oli ehkä liiankin paljon. Toisaalta mulle kauhean mukavaa, sillä jääkaappiin jäi kivasti rääpittävää pariksi päivää :)
-Terkuin edelleen kylläinen R.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti