Paljon on ehtinyt kaikkea tapahtua, pientä ja isoa.
Rusina(t) näyttävät poistuvan ilostuttamasta ja ihmestyttämästä arkeani. Kämppikseni ei kai jakaannu vielä pariin kuukauteen mutta taitaa jo puuhata muuttoa muualle. Ainakin tätä kielii kaapista kadonneet vaatteet ja tyhjentynyt kenkäteline. Myös rusinat ovat poissa. Sinänsä harmi että vaikka afrikkalainen ruoka haisikin kompostille, oli kämppikseni sangen harmiton tapaus. Myöskin joudin tekemään pikaisen siivouksen eilen, sillä jos moppi lähtee, konttaa tämä neiti rätin kanssa lattiaa viimeiset viikot.
Jännityksellä nyt odotan milloin jonkun pojan tai tytön hammasharja ilmestyy kylppäriin omani seuraksi. Voi tietenkin olla että saan tässä hetken asustella yksin, sillä meidän käytävällä on toinenkin huone vielä vapaana. Ei taida tulijoita olla tähän aikaan vuodesta kauheasti. No oma kylppäri on ihan plussaa, varsinkin jos siitä saisi nauttia jouluun asti. :)
Maanantaina alkoi uusi kurssi audiovisuaalisuudesta. Mukavan tuntuinen, tosin jotain aivan muuta kuin olin odottanut. Luennoitsija on about mun ikäinen skeittaripoika joka on innoissaan kuin kofeiinitabletteja napsinut orava. Aihe on kuitenkin mielenkiintoinen, eka luento käsitteli tarinankerrontaa ja sillä linjalla kai jatketaan opiskellen elokuvien ja televisiosarjojen analysointia. Yllättävän haastavaa ainakin näin aluksi kun käsiteviidakossa seikkaillaan. Kurssi on myöskin ensimmäinen jossa tapaan norjalaisia, sillä mun muut kurssit on täynnä vaihtareita.
![]() |
Lenkkireitin varrelta. Syksy se on täälläkin. |
Audiovisuaalisuus-kurssin huono puoli paljastui tänään mennessäni Akademikalle, eli yliopiston kirjakauppaan. Luettavana kurssilla on kirja, kaksi tiivistelmää ja muutama artikkeli. Kirja ja tiivistelmät piti ostaa ja hintaahan niille kertyi huimat 170€ eli yli 1000kruunua. Järjetöntä. Tiivistelmät on toki yhtä paksuja kuin kirjakin mutta 60€ mustavalkokopiosta jossa ei ole kunnon kansia ja alkuperäisteokseen on joku ehtinyt jo tehdä huteria alleviivauksia on mun mielestä hirveetä ryöstöä.
Kirjaston palvelut ei todellakaan täällä ole samaa luokkaa kuin Suomessa. Kyseistä kurssikirjaa taisi kirjastosta löytyä noin kaksi kappaletta, molemmat tietenkin lainassa ja meitä kurssilaisia on yli sata. Lukusalikappaletta ei ole, eikä tiivistelmiä saa kirjastosta missään muodossa. Lukeminen pitänee aloittaa heti sillä joulukuussa on kolmipäiväinen (mulla tosin kaksipäiväinen kun tentit menee päällekkäin) take home exam - jossa nimensä mukaisesti on kotona pari päivää aikaa tehdä 10 sivuinen essee nettiin pompsahtavasta kysymyksestä lähdeviittauksineen. Eli kirjoja tarvii ja niistä tarvii maksaa.
Niistäminen ei vieläkään ole lakannut, mutta viikonlopun halloween-pippalot kyllä houkuttelisi... Saa nähdä miten käy.
Sateista keskiviikkoa,
- R
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti