torstai 1. joulukuuta 2011

alan juttuja

Jostain syystä puhuessani "alan" hommista, assosioin termin vahvasti eräisiin vanhoihin kollegoihin, Skoda Ryynäseen sekä Intiaanipäällikköön. Termihän sinällään ei kerro mistään mitään, mutta vanhoina hyvinä aikoina sitä käytettiin paljon. No, pitemmittä muisteluitta tällä kertaa "alan" hommat liittyvät tuohon ihanaan retkeilyalaan. Norjalaisethan ovat retkeilykansaa.

Oslon keskustasta löytyy suunnaton määrä merkkiputiikkeja, mutta retkeilyputiikkien vähyyteen olen vähän pettynyt. Tai sitten en ole osannut etsiä oikeasta paikasta. Suomalaisillekkin tuttu InterSport-ketju on täällä jäätävän kallis, väittäisin jopa hieman kalliimmaksi kuin Sport1- tai G-Sport-ketjuja, jotka ovat vastaava urheilukauppoja. Edellämainituissa putiikeissa on paljon urheilu- ja retkeilytavaraa, ja paljon samoja merkkejä löytyy kuin retkeilykaupoista Suomessa. Keskustassa sijaitsee myös suhteellisen suurikokoinen XXL-sport jonka alakerta on asteen verran erähenkisempi. Siellä majailevat pyssyt, metsästyskuteet ja ratsastussaappaat...

Urheilukaupoista löytyy kattava valikoima Haglöfsin makuupusseja ja reppuja, mutta muut kamat ovat vähän vähemmällä huomiolla. Ihastuttavaa on Devoldin merinovilla-alusasujen valikoima, itsellekkin joku paita taisi mukaan tarttua jo syksyllä.. Myöskin Lundhagsia ja Fjällräveniä löytyy kivasti, jostain syystä vaan Fjellun naisten tuotteita on jäätävän vaikea mistään löytää. Karvahatut ja parkat kyllä on. Fjellun ja Canada Goosen parka-malliset untsikat on täällä hirveessä huudossa. Niin hirveessä että itseä hirvittää kun teinit juoksee monen sadan euron (monen tuhannen kruunun) takit päällä. Miten on mahdollista että niillä on ja mulla ei?!! Mun lemppari Fjellulta on ehkä tämä Kayla-parka.. CG:ltä lempparia ei nyt esitellä, sillä niiden sivut on jostain syystä kuolettavan hitaat...

Kuva: Fjällräven
Keskustassa olen käynyt ihailemassa talven trendejä mm. Norrønan omassa liikkeessä ja voin kertoa että jos haluat pinkit, violetit, neonvihreät tai oikeastaan minkä tahansa muun väriset housut kuin mustat, niin Norrønan putiikki on oikea paikka. The North Face:n kauppa on myös löytynyt, pieni mutta kiva.. Täysin en tosin ymmärtänyt mitä Nalgenen pullot siellä teki myynnissä, mutta ehkä oon tipahtanut kelkasta jossain vaiheessa. Nortin ihana vihreä duffelikassi on muuten myös eksynyt mun kaappiin. Eipähän tarvii ostaa medium-barrelia. En myöskään osaa vielä päättää tykkäänkö enemmän Tatonkan Barreleista vai näistä Nortin kasseista. Pieniä eroja on havaittavissa...

Kuva: Penroseoutdoors
Alan jutuissa mun uusi rakkaus on kuitenkin Bergans of Norway.. Pitkä untsikkatakki on jo talvipakkasia varten jemmassa (okei oon mä sitä jo käyttänyt kun mulla ei ole sitä kanadanhanhitakkia..). Myös jäätikkökeikkaa varten hankittu Bergansin ihana feecetakki on ollut hintansa väärti. Asiaahan ei pahenna että se on myös maailman söpöin pusakka. Olen aina ollut kaikkia vaaleita värejä vastaan näin retkeilykäytössä, mutta taidan nyt syödä sanani. Väitän nykyään että kun on tarpeeksi vanha osaa olla sotkematta vaatteitaan. Sulattamisesta/kaminaan nojailusta (josta mulla on useita kokemuksia nimim. kolme sulatettua goretex-tuotetta ja yksi kärvähtänyt karvafleece) en puhu mitään.


Kuvat: Bergans of Norway

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...