tiistai 13. joulukuuta 2011

Mitä käteen jäi?

Ja mitä tällä hienolla ajalla Norjassa onkaan ehtinyt tapahtua? 
Tutkaillaampa asiaa hieman. Sunnutaina kun palaan kotiin..

Olen viettänyt 130 yötä Norjan maaperällä. 
Ollut lentokoneessa 5 kertaa. 
Viettänyt junassa 8 tuntia. (Pariin vuoteen ei näin alhaisiin lukuihin muuten olla päästy!)
Tutustunut ihaniin ihmisiin. 
Saanut uusia ystäviä ympäri mailman. 


Syönyt ruskeaa juustoa. 
Oppinut tykkäämään vohveleista kermaviilillä. 


Juonut ja syönyt ylihintaisia asioita.
Opetellut tunnistamaan turskan. 
Ollut käymättä kampaajalla (puolen vuoden tyvikasvu. tykkään.)


Opetellut käyttämään leivänleikkuukonetta. 
Selvinnyt ilman hametta ja korkkareita.


Ostanut muutamat uudet kengät..
Juossut ylä- ja alamäkiä. 
Tutustunut jäärautoihin.
Nähnyt uusia kaupunkeja. 
Kirjoittanut 61 blogitekstiä (vai tuleekohan vielä lisää..?).
Joita on käyty lukemassa 4362 kertaa (tämäkin taitaa vielä muuttua).


Polkenut fillarilla ainostaan kuntosalilla.
Pelästynyt kultaista ukkelia kävelykadulla. 
Nähnyt pienen pöllön.


Katsellut paraatia. 
Syönyt lipeäkalaa. YÄK!
Juonut enemmän take away kahveja kuin koko muun elämän aikana yhteensä.



Syönyt oikeiden kiinalaisten tekemää oikeaa kiinalaista ruokaa :)
Opetellut saksalaisia napsihöpötyksiä. 
Patikoinut sumussa ilman karttaa. 


Käynyt joulutorilla. 
Nauttinut konserteista ja keikoista.
Syönyt lounaan yliopistolla 3 kertaa. 
Nauttinut beniä ja jerryä. Nomnom.


 Juonut kaljaa yliopistolla. Laillisesti. Monta kertaa.
Puhunut norjaa. 
Ollut ilman kynsilakkaa.


Ja mitä vielä? 
Niin monta uutta asiaa on tullut, ja niin monta vanhaa asiaa ilman on oltu. 
Kiva päästä kotiin jossa vesihanassa on sekoitin, jääkaapissa ei ruoka mätäne, afrikkalaista ruokaa ei tarvitse katsella eikä haistella, jourulehtien kannessa olevat ihmiset näyttää tutuilta, rahkaa saa pienimmästäkin kaupasta ja.... alan sitten varmaan ikävöidä tänne takaisin :)

-R

Kuvat: we<3it

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...