perjantai 2. syyskuuta 2011

❀❀❀ kukkasia ❀❀❀

Torstai.



Aurinkoinen vapaapäivä tulee viettää ulkona, joten mikä olisikaan sopivampi paikka kuin kasvitieteellinen puutarha.

Much-museon vieressä sijaistsevassa, yliopiston ylläpitämässä kompleksissa on kukkasia, dinoja ja eläimiä. Vierailun kohteena siis Naturhistorisk Museum josta löytyy Veksthusene, Geologisk ja Zoologisk museum.


Täytyy nyt heti tunnustaa että museojärkäle oli liikaa yhdelle päivälle (tai olisi vienyt aivan koko päivän) niin skippasin geo- ja zoologian ja pitäydyin pelkissä kasveissa. Sisätiloissa voi kierrellä sitten huonommalla ilmalla.


Puutarha oli ennemminkin jättikokoinen puistoalue johon oli kylvetty/istutettu jäätävä määrä erilaisia rehuja. Kaikista löytyi kyllä nimikyltit, mutta kukkasten latinakieliset nimet meni yli mun ymmärryksen. Välttelin lukemasta lappusia, ettei aivokapasiteettini ylikuumenisi. Kuumeneminen tapahtui kuitenkin, sillä erehdyin menemään sisään pineen rakennukseen jossa ilmeisesti yritettiin ylläpitää jonkilaista subtrooppista ilmastoa. Niin.. Kameran linssi meni huuruun, pelkäsin että trooppiset eläimet hyökkäävät ja hikoilin kuin pieni sika. En sitten viipynyt tuossa terraariossa kauaa.

Museokompleksi on kai aika suosittu kohde myös koulun retkille (ja tarhan ja myös teini-ikäisten), sillä se on ilmainen. Ilmaista kivaa oli päivän teemana taas!

Loppupäivä ei ollutkaan sitten niin ilmainen, sillä kävin vähän ostoksilla. Lähinnä vain hyödyllisiä ja tarpeellisia tavaroita tarttui matkaan ja onnistuin käyttämään yhden alennuskuponginkin. Ruoka on edelleen  über-kallista, ja havaitsinkin mäkkäri-aterian hinnan olevan noin 10e. Burger King on siis vähän halvempi. Yritin metsästää euron juustoja, mutta jahti ei tuottanut tulosta. Sen sijaan McDonalds täällä on hyvin kehittynyt saniteetti-tilojen osalta. Apua piti kysyä sillä pissalle pääseminen vaati ovikoodin (!) jonka sitten löytyi maksukuitista.

Säästääkseni pennosia kiertelin ja kaartelin monta urheilu/eräliikettä. Nähtävästi norjalaiset eivät tajua esimerkisi kunnollisten vaellussukkien mahtavuutta. Sukkien metsästys jäi siis hieman vaiheeseen.. Varuste-esittelyä ehkä sitten enemmän lähempänä reissuja tai niiden jälkeen.



Tänään aamu piti sisällään bussiseikkailun. On pirun vaikeeta ennen kahdeksaa aamulla muistaa mikä bussi pysähtyy missäkin, ja kun on valmiiksi myöhässä niin todennäköisyys hypätä väärään bussiin kasvaa. Sen jälkeen voi helpottuneena hypätä metroon jonka pitäisi olla oikea, mutta... ja näin. Onneksi norjankielen opettajani antaa anteeksi mun myöhästelyt kun oon aika pätevä tunneilla (muistutan Harry Potterin tiettyä naispuoleista ystävää, mutta minkäs teet kun kiinalaiset ei tajua norjasta mitään).

Lisäefektin kielenoppimiseen teki myös pihalla tapahtuva sound check ja iltaa varten olikin jo telttoja ja ilmapallotorneja pystyssä. Tänään juhlistetaan yliopiston 200-vuotista taivalta, ja kolmelta alkavat pippalot kestävät kampuksella noin puoleen yöhön. Jatkot kai Chateu Neufissa, mutta ajattelin himmailla kotiin ennen sitä. Kampukselle kuitenkin on mentävä, sillä kutsussa kerrottiin tarjolla olevan (ilmaista! jee!) cavaa ja kranse kakea. Pitänee napata kamera mukaan niin saa tämänkin ikuistettua.


Päivää piristämään vielä pari kuvaa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...