Museoalue oli valtavan suuri, eikä meillä lopulta ollut mitään käsitystä jäikö jokin paikka näkemättä vaiko ei. Suhteellisen kaunis päivä takasi hyvän museoreissun, sillä tämä kansanmuseo kierretään lähinnä ulkosalla. Joistain taloista oli tehty esimerkki-koteja eri aikakausilta, lisäksi löytyi mm. apteekki, viinakauppa ja pankki. Joissain taloissa saattoi olla myös näyttelijöitä esittämässä henkilökuntaa tai muuten vaan sen ajan ihmisiä. Yhden miinuksen museolle joutuu antamaan: kahvio sijaitsee museoalueen ulkopuolella. Kun ei tajua ottaa eväitä mukaan tulee hirveä nälkä, kahvioon ei pääse kesken kierroksen ja kierroksen jälkeen huomaa ettei olisi ollut edes varaa mennä sinne, sillä voileipä maksaa 82 nok (suomeksi yli kymmenen euroa eli järkyttävää riistoa).
Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Tässäpä muutamia poimintoja.

Ja yksi missio suoritettu: norjan vuonohevonen!
Ps. Otin rusinan pois meidän lavuaarista. Se kellui siellä viikon.
hehee..
VastaaPoista"Mitä noi näyttelijät tekee siellä museossa?"
"Ne varmaan esittelee niitä kidutusvälineitä.."