Viikonloppu on mennyt mukavasti, ehkä jo vähän alkaa tympiä yksin oleilu. Kämppikseni on osoitautunut mukavaksi (ja siistiksi), mitä ei voi sanoa kaikista tämän talon possuista.
Muutama ongelma on jo ilmaantunut. Ensinnäkin hienosti päivittämäni Lion ei ole nähtävästi yhteensopiva mun kameran kanssa. Heh. Ei siis tule kuvan kuvaa tännekkään ennen kuin olen asian saanut kuntoon.
Toiseksi: Jamon vanha puhelin jonka otin mukaan norjalaista liittymää varten ei toimi. Tai tomii, muttei hyväksy mun norjalaista eikä suomalaista sim-korttia. Nice. Tästä kuitenkin voi siis päätellä että kävin hankkimassa itselleni prepaid-liittymän Telenorilta. Puhelut maksaa täällä 0,99-1,49 kruunua minuutti (noin 0,12-0,19€) ja tekstarit 0,69 kruunua kappale (noin 0,09€). Liittymän avaus oli 150 kruuunua eli noin 20€ ja siihen sai vähän puheaikaa päälle. Prepaidia voi lada melkein kaikissa kioskeissa ja kaupoissa, mikä mun tarviikin heti tehdä kun saan jonkun toimivan puhelimen tänne.
Kolmanneksi: Netissä niin näppärästi toimiva pesukoneen-varausjärjestelmä ei niin näppärästi toimikkaan. Tai ainakin se on jumittanut nyt kaksi päivää. Pitäisi macillä toimia, mutta ei. Lykkään siis edelleen pyykinpesua.
Kaupunki on kuitenkin tullut jo tutummaksi, ja eri kulkupeleillä liikkuminen on onnistunut hienosti. Tänään tien pienen hölkkälenkin lähimaastoon ja löysin keski-kokoisen ostoskeskuksen lähistötä, sekä toisen ruokakaupan. Tänään on ollut siis aikaa ja paljon, sillä mikään ei oikein ole auki sunnuntaisin. Norjalaiset nähtävästi pyhittävät lepopäivän vielä paremmin kuin suomalaiset (siis oikeesti edes ruokakaupat ei ole auki). Ensimmäiset merkit sateisesta syksystä on saatu tänään, kun melkein koko päivän on satanut.
Eilen kävin katsastamassa kuninkaanlinnan, tosin vain ulkoapäin. Lisäksi löysin "toisen" kauppakadun jolla oli mm. The North Facen oma liike.. joka oli täynnää kaikkea kivaa ja kallista. Löysin keskustasta myös pienen retkeily/matkailukaupan jossa oli paljon tuttua romua myynnissä, kuten sporkkeja (23nok =2,92€). DesignTrogetilla ne oli 20kruunua, mutta siis hieman kalliinpia Aitan hintoihin. Tähän täytyy ehkä myös kertoa että edelleen mulla ei ole ruokailuvälineitä, oon syönyt kaikki ateriani pinkillä sporkilla jonka ostin reissua varten. Pitänee ehkä mennä kohta ikeaan uudestaan tai ostaa lisää sporkkeja. :)
Huomenna alkaa kaikki vaihtarihömpötykset, mitä odotan jo innolla! Vaihtareita täällä on paljon, kuin myös muita ulkomaalaisia opiskelijoita (kuten mun kämppis). Meidät on etukäteen jaettu noin 20 hengen ryhmiin opiskelualan perusteella joita huomenna siis tapaan. Oslon yliopistossa on noin 30 000 opiskelijaa eli se on kaksi kertaa suurempi kuin Jyväskylän yliopisto. Taas päästään saamaan ilmiöön kuin Ikeassa, eli henkilökuntaa on täällä suhteessa paljon enemmän.
Jos kiinnostaa, niin löysin Oslon yliopiston esittelyvideon (kesto noin 5min), josta alku on ihan kiinnostava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti