lauantai 3. syyskuuta 2011

nomnom!!

Eilen vietettiin yliopiston 200-vuotisjuhlia.. Pippalot alkoi jo kolmelta ja meidän paikka oli humanistisen tiedekunnan pippaloissa. Muillakin tiedekunnilla oli järjestettynä omat kekkerinsä ja muutamat ihmiset taisivatkin kiertää kaikki kemut läpi. Meidän humanistipippalot kuulemma kuitenkin osoittautuivat parhaiksi tarjoiluiltaan ja varsinkin oikeita viinilaseja arvostettiin kovasti (muut kai joivat cavansa muovituopeista).



Tarjoilu oli coctail-henkistä ja lasiinsa saattoi valita cavaa, punkkua, valkkaria, olutta tai limua. Itse join alkumaljan cavaa ja sitten täyttelinkin punkkulasia ahkerasti. Punkkuhan maksaa täällä maltaita, joten käytimme ilmaisen viinan pippaloita tietenkin hyödyksi juomalla ja syömällä mahdollisimman paljon.




Coctail-paloina oli mm.

korppuja joiden päällä oli tuorejuustoa ja chorizo-makkaraa,

lohi-yrtti-munakasta, parmankinkkku-parsaa,

jotain vihreää jonka päällä oli pähkinää,

täytettyjä herkkusieniä,

tulisia katkarapuvartaita,

leipää ja levitettä, erilaisia keksejä ja hedelmiä.

Myöskin maistoin tuota kuuluisaa norjalista herkkua krause kakea, mistä aikaisemmin jo taisin mainita. Eipä ollut kummoista. Meidän krausekaakke oli varmaan loukkaantuntut kuljetuksessa, tai sitten se oli tarkoituksella palasina.



Humanistisen vastaanoton jälkeen siirryimme kampuksen keskusaukiolle fiilistelemään bändejä. Tässä vaiheessa muutama tunsi olonsa jo hieman huonoksi, osa janoiseksi. Onneksi kampuksen kaupasta saa kaljaa. Itsellä oli vielä hyvä punkun maku suussa joten päädyin lähtemään kohti kotia kavereiden kanssa. Kellohan oli jo sentään kahdeksan :) Ilta kai jatkui bändien jälkeen "välikekkereillä" ja loppubileillä Chateu Neufissa.

1 kommentti:

  1. Melkein yhtä hyvät tarjoilut kuin Ville 30synttäreillä :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...