Perjantain tentti painostaa ja moni muukin asia ja silti pystyn viettään aamupäivän tekemättä käytännössä mitään..
Mutta hei! Huomenna on joulukuu!!! Tämän faktan sisäistäminen lähinnä vaan lisää mun keskittymisongelmiani. Sekään ei auta, että ulkona paistaa aurinko ja juoksulenkille tekisi mieli.... Ehkä siis on luovutettava, juotava kuppi kahvia voikkarin kanssa ja painuttava pienelle lenkille.
The Killers taitaa olla päivän juoksumusiikkina.. :) Good old times!
- aaadeehoodee R.
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
tiistai 29. marraskuuta 2011
hyvä sää, parempi mieli
Heti ekaksi huomautan että kuvia viikonlopusta on otettu - vaan ei mun kameralla.. :)
Perjantai-aamuna olisi hieman nukuttanut edellisillan keikan jäljiltä, mutta kun kyläilijöitä tulee niin niitä tulee. Eppu ja Annu siis vietti pitkän viikonlopun täällä ja täytyy sanoa että oli kyllä niin kivaa! Tyttöjen juttuja, hyvää ruokaa, kahvia, jätskiä (kyllä, keskustan Ben&Jerrys tuli testattua), shoppailua ja hengailua.
Lauantaina mentiin saksalaisten ystävieni Martinin ja Fredin läksiäisiin ja tätä kirjoittaessa toinen heistä taitaakin jo olla Saksassa ja toinen odottelee huomista lentoa. Viikonloppuna tunnelma ei onneksi ollut mitenkään haikea ja kekkerit sujuivat varsin kivasti. Nyt kun yksin joutuu kotona nyysäileen on vähän harmi jo tullut. Kivempaa ehkä olisi kun lähdettäisiin kotiin kaikki samaan aikaan. :)
Sunnuntaina vierailtiin "oikeiden" :D norjalaisten luona Epun kummituksilla ja saatiin hyvää ruokaa ja juomaa. Oopperatalollakin käytiin käpsyttelemässä, se on muuten paljon kivempi pimeällä! Vinkvink.
Viikonlopun sää oli mitä mainioin, ei satanut ollenkaan! Tytöt tosin vei sen hyvän sään mennessään ja nyt täällä on tuulista ja märkää.
Vajaa kolme viikkoa on jäljellä ja koulustressi alkaa kasaantua. Nämä kolme viikkoa kun pitävät sisällään neljä koetta ja suomeenkin pitäisi saada pari esseetä vielä kirjoitettua.. Ja niin, seuraavan kyläilijän on määrä saapua perjantaina taas pitkäksi viikonlopuksi että se siitä lukemisesta...
Tulisi lunta jo tännekkin!
-R
Kuvat: we<3it
Perjantai-aamuna olisi hieman nukuttanut edellisillan keikan jäljiltä, mutta kun kyläilijöitä tulee niin niitä tulee. Eppu ja Annu siis vietti pitkän viikonlopun täällä ja täytyy sanoa että oli kyllä niin kivaa! Tyttöjen juttuja, hyvää ruokaa, kahvia, jätskiä (kyllä, keskustan Ben&Jerrys tuli testattua), shoppailua ja hengailua.
Lauantaina mentiin saksalaisten ystävieni Martinin ja Fredin läksiäisiin ja tätä kirjoittaessa toinen heistä taitaakin jo olla Saksassa ja toinen odottelee huomista lentoa. Viikonloppuna tunnelma ei onneksi ollut mitenkään haikea ja kekkerit sujuivat varsin kivasti. Nyt kun yksin joutuu kotona nyysäileen on vähän harmi jo tullut. Kivempaa ehkä olisi kun lähdettäisiin kotiin kaikki samaan aikaan. :)
Sunnuntaina vierailtiin "oikeiden" :D norjalaisten luona Epun kummituksilla ja saatiin hyvää ruokaa ja juomaa. Oopperatalollakin käytiin käpsyttelemässä, se on muuten paljon kivempi pimeällä! Vinkvink.
Viikonlopun sää oli mitä mainioin, ei satanut ollenkaan! Tytöt tosin vei sen hyvän sään mennessään ja nyt täällä on tuulista ja märkää.
Tulisi lunta jo tännekkin!
-R
Kuvat: we<3it
perjantai 25. marraskuuta 2011
tyttöjen iltaa
Eilinen ilta meni tacoja mussuttaen ja sitten suuntana oli Parkteatret.
Illan pääesiintyjänä Oh Land...
.. ja lämppärinä The Good Natured.
Hyvä keikka oli ja nyt liian vähillä unilla ystäviä vastaan! :)

torstai 24. marraskuuta 2011
luontoretki
Eilinen päivä kului patikoidessa Oslon ympäristössä. Mulla oli kartta, mutta sitten kaverit päätti että lähdetäänkin käveleen juuri sinne, mikä ei mun kartassa näy. Lopputuloksen voi arvata... Noin neljän tunnin käpsyttelyn jälkeen löysimme itsemme Holmenkollenilta. Minne ei ollut tarkoitus mennä. :D
Retki oli kiva, mukana oli matpakket ja kuten kuvista voi huomata, oli sää varsin perinteinen. Sakea sumu tietysti edesauttoi päätymistä Holmenkollenille sillä tajusimme olevamme siellä vasta kun hyppyriin oli matkaa noin 50metriä. Että sellaista.
-R
lauantai 19. marraskuuta 2011
Kummeli Norjalaisittain
Kollektivet-niminen ohjelma on ehkä paras norjalainen vastine Kummelille tai Pultti Boisille. Tässä muutama valikoitu pätkä joilla eilen viihdytimme itseämme ennen Rock In -kuppilaan könyämistä.
Vihanhallintakurssia vailla oleva hevimies
Joojoo-mies
Pää kiinni! Perinteistä maalaisromantiikkaa..
Mies ilman polvia.
Että näillä eväillä mukavata lauantainta!

torstai 17. marraskuuta 2011
Kun pääsen kotiin tahtoisin
juoda muutakin kuin pikakahvia
unohtaa kolukirjat hetkeksi
viettää Jamon kanssa leffailtaa
pukea päälle vanhat vaatteet
tehdä lumiukkoja
soittaa pianoa
päästä kampaajalle
nähdä ystäviä
leipoa pipareita
.. ja monta muuta asiaa! Koti-ikävä ei vaivaa, mutta hei, kohta on jo joulukuu!
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
Mistä Oslo puhuu?
Yritän aina välillä selailla Aftenpostenia ja muita norjalaisia medioita pysyäkseni kärryillä siitä mitä tällä tapahtuu. Osa asioista on kiinnostavia ja osa ei tietenkään minua kosketa millään tavalla. Lehtikirjoittelussa hankalaa tietenkin on myös vaikeat sanat: vaikka norjan kieli paljon ruotsia muistuttaakin, ei kaikkien alojen erikoistermistö ole mulla hanskassa.. :)
Tällä viikolla lehdet ovat olleet taas täynnä Breikvikiä. Säännöllinen uutisointi herrasta on ollut koko ajan päällä kun olen Norjassa asustellut. Viimeaikoina hiljeni, kunnes joku toimittaja ymmärsi penkoa Breikvikin lapsuudentapahtumia ja löytämään sieltä selkeitä vihjeitä psykopaatista, jonka valtio olisi pitänyt jo nuorena panna lukkojen taakse. Niin, tietyt lehdet täälläkin rakastavat spekulointia, joka ei välttämättä johda mihinkään. Maanantaina noin 500 henkeä istui kuulemassa kun Breikvik sai oikeudessa selittää miksi teki mitä teki. Virallinen oikeudenkäynti ei siis oikeastaan vielä alkanut, mutta moni omainen halusi kuulla mitä Breikvikillä on sanottavana. Oma mielipiteeni on, että tämä tilaisuus järjestettiin myös siksi, että kukaan ei tiedä kuinka kauan Breikvik pysyy hengissä. Suomessakin on uutisoitu Breikvikin erikoisista asumisjärjestelyistä vankilassa. Hän ei saa olla missään kontaktissa muihin vankeihin ja syynä on lähinnä se, että hän pysyisi hengissä oikeudenkäyntiin saakka.
Uutisointi Utoyasta koskettaa tietenkin koko Norjaa. Oslon paikallisuutisia sen sijaan ympäröi syyttely metrojen ongelmista, raiskausaallosta ja rikollisuudesta. Raiskausallosta taisin jo aiemmin mainita että ihmiset ostelevat puukkoja, pippurisumutteita ja muita hälyyttimiä hullunlailla. Rikollisuus on kukoistanut heinäkuun 22.jälkeen, sillä poliisin resurssit on suunnattuina muualle kuin kaupungin keskustaan ja murtojen sekä ryöstöjen selvittelyyn. Metrot kosahtivat taas viime maananataina. Viime vuonna jokin metroista taisi syttyä tuleen.
Syyttävä sormi siis hakee kohdetta ketä osoittaa näistä, mielestäni normaaleista, suurkaupungin ongelmista. Täällä lintukodossa syksy on ollut siis erikoista aikaa kun hyvinvointiyhteiskunta rakoilee, ei rahan puutteesta vaan muista syistä.
VG on muuten luetuin lehti Norjassa, perässä tulee heti Aftenposten. Juorulehdet täältäkin löytyy mutta eipä niitä ole juuri tullut luettua, sillä olen huomannut etten juurikaan tunnista norjalaisia julkimoita (paitsi kunkun).
Mitä ei lehdistä voi lukea on tietenkin mun kuulumiset! :D
"Uusi" norjan kurssi alkoi.. ja taas sain tehdä kirjaostoksia. Onneksi kaverilta löytyi kirja käytettynä ja säästin parisataa kruunua. Tässä on vietetty monenlaista iltaa, avoimen mikin kanssa ja ilman. Seuraavat kaksi viikkoa meneekin vauhdilla kouluhommien ja kavereiden kanssa. Saksalaiset ystäväni Martin ja Fredi laskevat jo sormilla jäljellä olevia päiviä.. ja viikonpäästä tuleekin suomalaisia vieraita! Jee! Palohälyytykset vaivaavat edelleen taloa, ja ihmettelen kuinka kauan vihannesten myynti kaduilla jatkuu. Täällä alkaa oleen kylmä ja pakkasta!

sunnuntai 13. marraskuuta 2011
perhe on pahin - vanhukset kylässä
Viikonloppu on lopuillaan ja samalla loppui myös laatuaika vanhempien kanssa. Porukat saapui Osloon perjantai-aamuna, samana hetkenä kun mulla oli norjan tentti (joka toivottavasti meni hyvin). Ostettiin äipälle ja iskälle Oslo-passit kahdeksi päiväksi jolla pääsi moneen turistipaikkaan ilmaiseksi sisään, sekä liikkuminen kulkuvälineillä oli myös ilmaista. Kortit osoittautuivat paremmaksi diiliksi kuin olin ajatellut ja hyvä niin! Vaikka ravattiin monta museota läpi, ei munkaan pääsymaksut paljoa kustantaneet sillä lähes kaikkialla tunnetaan opiskelija-alennukset ja yliopiston kohteisiin pääsen ilmaiseksi sisään.
Perjantaina katseltiin kaupunkia, käytiin mm. raatihuoneella ja Nobel Peace Centerillä, sekä kuljeskeltiin pitkin katuja ja kauppoja. Illalla nautiskeltiin tapaksi jotka oli kyllä ihanaa herkkua mutta myös ikävän kalliita. Lauantaina jatkettiin shoppailua kenkäostosten merkeissä :) ja käytiin ihmettelemässä Holmenkollenilla hyppyriä. Maisemat oli vallan hienot siellä korkealla!
Sunnuntaina eli tänään oli isälle mieluista ohjelmaa kun vaellettiin läpi monta veneily/viikinki/meriasia/naparetki-aiheista museota.. Muutaman kuvankin muistin ottaa :)
Sää tavallaan suosi koko viikonlopun = ei satanut! Tosin tällä hetkellä ilma on aika kolea, eli ei paras mahdollinen ulkona käppäilyyn ja piknikille. Mahtavaa oli saada taas mehua, hilloa, ruisleipää ja suklaata (norjalainen suklaa on ihan kuraa). Ulkonasyömiskiintiö on täynnä nyt pariksi viikkoa ja juomavarastokin täydentyi mukavasti.
Oslo-passia taidan suositella muillekkin mun vieraille ainakin osaksi aikaa. Ja ehkä jotain niistä naparetkistä ja veneistä voi mennä uudelleenkin katsomaan. Aina sitä odottaa kauheesti että joku tulee kylään ja sitten kun ei kyläilijöitä enää ole, oon täällä aina hetken vähän pallo hukassa. Vaikka oon kyllä onnellinen omasta rauhasta taas hetken aikaa.
Nyt tää painuu unille ja toivoo ettei nää Manaaja-painajaisia (KYLLÄ MÄ KATSOIN SEN TÄNÄÄN!) ja huomenna jatkuukin arki luentojen ja leffaillan merkeissä.
-R
Ps. taitaapi olla 35 yötä enää jäljellä.....tekeekös se silloin 41 yötä jouluun?
tiistai 8. marraskuuta 2011
marraskuun kuulumiset
Marraskuussa ollaan jo, ja ekat vaihtarikaverit lähtee kotiin parin viikon päästä. Paljon on tapahtunut ja eka tenttikin on perjantaina. Postausten vähyys johtuu siis ajan puutteesta, ei laiskuudesta. Viimepäivät on kuluneet sumussa (ihan oikeassa sumussa), mutta tänään oli pitkästä aikaa hieman aurinkoisempi päivä.
Uusi kämppis on kotiutunut seinän toiselle puolelle hyvin ja talosta hajoilee putket. Palohälyytyksistä ja vesikatkoista ollaan saatu nauttia. Hermo menee kun asiat ei toimi niin kuin niiden pitäisi.
Viikonloppuna vietin iltaa Fredin ja Martinin kanssa. Tehtiin ruokaa, nautiskeltiin hieman viiniä ja katseltiin Häjyt. Valitettavasti englannin kieliset tekstit oli niin huonot, että mun piti pitkin leffaa kertoa mitä siinä oikeastaan tapahtuu. No niillä oli kyllä silti hauskaa. :) Eilen vietettiin belgialaisen Hannen synttäreitä ja tutustutin ihmisiä lonkeroon ja salmiakkikossuun. Lonkerosta tykkäsi kaikki, salmari sen sijaan jakoi mielipiteitä.
Viikko on pitänyt sisällään myös muita kahvittelu/lounas/kävelyhetkiä kavereiden kanssa, ja ollaan yritetty hieman tutustua kaupungin länsipuoleen. Siellä ei tule yliopistoa lukuunottamatta juuri hengailtua joten yritetään paikata tätä aukkoa.
Äippä ja iskä saapuu viikonlopuksi ihmettelemään Osloa ja yritänkin nyt keksiä meille jotain kivaa tekemistä. Toivottavasti niiden matkalaukussa on paljon tilaa, sillä joululahjoja on jo valmiina odottamassa kantajaa Suomeen.
BTW: 40 päivää jäljellä!

lauantai 5. marraskuuta 2011
Eplekake og knekkebrød! Nom!
Tykkään tehdä ruokaa ja varsinkin leipoa (sillä se jää yleensä mun hommaksi kun Jamo on vielä toistaiseksi parempi kokaan). Täällä kuitenkin ruoanlaittovälineet ja raha on hyvin rajallisia käsitteitä, enkä olekkaan koko syksyn aikana leiponut muuta kuin karjalanpiirakoita tyttöjen kanssa. Ruokaa on tottakai tullut tehtyä, mutta hyvin yksinkertaisissa muodoissa. Pinaattiletuista onkin tullut ehkä mun uusi suosikki.
Bongasin pari kivaa norjalaista ohjetta. Ensimmäinen on Hesarin Norjalainen Omenakakku. Tämä on oikeasti hyvin perinteinen norjalainen leivonnainen. Kakku on jotain piirakan ja kuivakakun väliltä, ja ainakin yksi versio tästä on tullut testattua hyväksi! Tekeeleen takana oli buddymme Espen joka tosin leipoi ehkä elämänsä ensimmäistä kertaa joten tuotos oli hieman palanut, mutta silti herkullinen!
![]() |
Helsingin Sanomien ohje. |
Toinen hyvin perinteinen syötävä täällä on näkkileipä eli knekkebrød eli knekke. Muutamia variaatioita olen ohjeesta löytänyt, mutta paras (ja suomenkielinen) ohje löytyy Kalastajan Vaimolta. Kannattaa kurkata! Tää ehkä auttaa paluun jälkeiseen Norja-ikävään.. joka luultavasti tulee kun kotiin täältä palaan.
Tämän päivän missio ei ole tehdä ruokaa, vaan mennä syömään toisen tekemää ruokaa. :) Ilta saksalaisten ystävien, viinin ja ehkäpä suomalaisen elokuvan kanssa kuulostaa jo nyt hyvältä!
Ha det!
-R
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
syksyn plussapallot
Moni on kysellyt mun opinnoista ja opiskelusta täällä Norjassa. Oslon yliopisto tarjoaa siis viestinnän opintoja (mikä joskus oli se mun ajatus mitä täällä tekisin) mutta kas vain, olen eksnyt vain yhdelle laitoksen tarjoamalle kurssille. Norjassa opiskelu on paljon rennompaa ja itsenäisempää kuin Suomessa, kirjat maksavat maltaita, mutta semesterin jälkeen olo on kuin pallomeressä. Anyway, tässä lista mitä puuhailen tällä hetkellä ja kotiin pitäisi siis jouluna tulla 35 credittiä rikkaampana.
Norwegian life and society
Kurssi käsittelee nimensä mukaisesti elämää ja Norjalaista yhteiskuntaa. Jokaisella kerralla on alan asiantuntija luennoimassa ja teemat vaihtelevat ruokailutottumuksista politiikkaan. Luennoilla käyminen on oman harkinnan varassa (yksi 2-tuntinen luento viikossa koko syksyn ajan) ja yksi 3-sivuinen essee omavalintaisesta aiheesta tulee palauttaa (done!) jotta saa luvan osallistua kokeeseen. Kurssikirjan onnistuin diilaamaan kaverilta pdf-muodossa, sillä opus olisi maksanut noin 50€. Jotenkin luulen etten tule sitä tämän jälkeen tarvitsemaan.. Kokeessa kirjoitellaan esseevastauksia muutama ja sanakirjaakin saa käyttää. Tästä lystistä tienaa 10 op.
Norwegian language course
Norjan kielikurssi alkoi heti elokuun lopussa ja ensiviikolla onkin jo koe. Työ- ja lukukirjat kustansivat yhteensä 100€, mutta ehkä niistä on iloa myöhemminkin. 60 tuntia oppimista (eli kaksi 3-tuntista sessiota per viikko) pitää sisällään norjan alkeet. 75% tunneista pitää olla paikalla (tosin tämä käsite on aika joustava). Pakollisia palautettavia asioita ei käytännössä ole ollut, eikä kotitehtäviä. Suullinen esitys vapaavalintaisesta aiheesta, kesto noin 4 minuuttia (done!) ja olet tervetullut kokeeseen. Suullinen esitys ei siis vaikuta arvosanaan, mikä on hyvä, sillä taisin puhua enemmän ruotsia kuin norjaa. Kolmituntinen koe pitää sisällään kielioppia ja sanelun, joista pitää saada 50% ja 80% oikein läpäistäkseen. Onnistuneesta suorituksesta palkitaan 10 opintopisteellä.
Jatkoa Norwegian language courselle
Aion tienata 5 lisäpojoa jatkamalla norjan opiskelua vielä 30 tuntia. Tämä tarkoittaa myös toista koetta, mutta jos ensimmäinen sujuu hienosti, ei ole stressiä seuraavastakaan. Nyt vaan odotellaan viestiä siitä, olenko mahtunut johonkin ryhmään... Niin ja kyllä, tämä tarkoittaa että olen opiskellut norjan kieltä yhteenstä 15 op:n arvosta. Jäätävää!
Audiovisual Aestethics
Ainoa viestinnän kurssini kuuluu johonkin jota Oslon yliopistossa kutsutaan nimellä Media Studies. Kurssi pitää sisällään tv-sarjojen ja elokuvien analysointia. Luentoja on kerran viikossa (2h) ja pienryhmätyöskentelyä saman verran. Manaaja ja Citizen Kane pitää katsoa, sillä niiden avulla opetellaan analysointia, mutta muutoin pakollisia tehtäviä ei ole. Kurssi päättyy kotona tehtävään kokeeseeen, eli koepäivän aamuna nettiin putkahtaa kysymyksiä, joista yhteen tulee vastata 10-sivuisella esseellä (lähdeviitteineen). Aikaa pakertamiseen on kolme päivää. Kurssin huonona puolena on kirjojen hankinta: yhteensä 170€ kirpaisee opiskelijan kukkaroa. Tämäkin kurssin potti on 10 op.
Tämän kaiken mahtavuuden lisäksi ajattelin raapustaa muutamat esseet kotiyliopistoon, sillä jokin ykkönen rumentaa mun opintosuoritusotetta. Siitä valitettavasti on jo pojot siis ansaittu, mutten syksyn saalis olisi 39 pistettä. Hyvä on sitten kysyä mitä näillä kaikilla pisteillä tehdään kun niitä putoilee kuin plussapalloja?
Poing,poing.
-R
PS. Pahoittelut tästä kuivasta postauksesta. Mombasan kaltainen sää on aiheuttanut kuvaustauon sillä kaikki on nihkeää, nahkeaa ja huuruista.

tiistai 1. marraskuuta 2011
ruokapostaus
Osa vieraaseen kulttuuriin perehtymistä on tietenkin paikalliseen ruokaan tutustuminen. Kuten olen tainnut aikaisemmin jo mainita, ei norjalaisten ruokakulttuuri ole shokeeraavan hieno. Norjalaiset eivät juurikaan panosta ruokailuun, vaan askeettinen elämä matpakke-lounaan kanssa on varsin suosittua. Suurin ruokakauppa jonka olen löytänyt on suunnileen samaa kokoa kuin kahden tai kolmen koon k-marketit. Mitään supermarketin tapaisia pytinkejä ei Norjan maasta juurikaan löydy. Toisalta kaupassa käynti on kamalan näppärää ja nopeaa kun ei tavaraa ole hyllymetreittäin.
Norjalaiset syövät paljon eineksiä ja valmista tavaraa, eikä ruoan laittoon käytetä montaa tuntia. Melkein kaikkea voi saada valmiina ja varsinkin eri variaatioita kalasta on paikat pullollaan. Tähän mennessä olen rohjennut maistaa kalapihvejä ja kalapullia. Kuulostaa tylsältä mutta kalapihvit olivat suunnilleen samanlaista kamaa kuin Suomessakin, mutta pullat olivat kuin kalavanukasta. BTW: myös kalavanukasta löytyy. Katkarapuja on myös monessa eri muodossa ja pienimmästäkin ruokakaupasta löytyy pakastelaari josta katkarapuja voi ostaa kilotavarana. Katkaravuilla tarkoitan niitä ruotsinlaivan buffetpöydästä löytyviä kavereita, joilta pitää repiä pää ja persus irti. No, kuitenkin kyseiset laarit ovat sangen kuvottavia. Sinänsä himoa erilaisiin kalatuotteisiin ei pääse syntymään sillä kaikki ruoka täällä on kallista. Ja graavilohta saa Suomestakin.. Lihavalikoima ei ole suuren suuri ja nakkien ja makkaroiden välistä eroa on vaikea huomata, jos sitä edes täällä on.
Puurohiutaleita ei löydy jokaisesta kaupasta, mutta erilaisia "lisää vain vesi"- jauhoseoksia myydään muffinsseista piirakoihin. Maitotuotteissa ei ole varaa valita INTOA, HYLAA, laktoositonta tai maidotonta. Tähän mennessä olen onnistunut bongaamaan laktoosittoman maidon ja kermaviilin. Jäivät kyllä hyllyyn sillä tuotteiden hinta hyppää vähintään kaksinkertaiseksi. Luomutuotteet sen sijaan ovat varsin kilpailukykyisiä. Esimerkiksi kuvassa oleva luomumaito maksaa noin 16 kruunua eli noin kaksi euroa.
Monesta sivukujan ruokakaupasta saa hedelmät ja vihannekset halvemmalla, tosin ruuhka näissä paikoissa on usein hirveä. En tiedä mitä lumen tultua näille paikoille tapahtuu, sillä kasvikset asuvat liikkeiden ulkopuolella. Normikaupasta ei myöskään aina löydy soijajuttuja vaan niitä varten pitää mennä erikoisliikkeeseen ostoksille ja tämähän tarkoittaa aina kalliimpaa hintaa.
Tänään kaupasta lähti mukaan lohta (jota myydään yhdenhengen talouksille sopivissa paketeissa), pussimuusia (jota en kyllä Suomessa söisi), paprikaa, maitoa ja tuota kuuluisaa ruskeaa juustoa. Ruskea juusto on muuten suhteellisen edullista, joten päätin antaa sille vielä mahdollisuuden.
Ruokabudjetti mulla on aika tiukka, sillä muutoin syömiseen saisi kulutettua järkyttävän määrän rahaa. Kuun alussa syödään siis terveellisesti kalaa ja loppukuusta varmaan puuroa ja nuudeleita. :) Toisaalta budjettiin sisältyy muutamat kahvit yliopistolla ja jo perinteeksi muodostunut torstailounas Marian ja Christinan kanssa. Eli ei täällä vielä mitään nälkäkuolemaa tehdä! :P
-R
Norjalaiset syövät paljon eineksiä ja valmista tavaraa, eikä ruoan laittoon käytetä montaa tuntia. Melkein kaikkea voi saada valmiina ja varsinkin eri variaatioita kalasta on paikat pullollaan. Tähän mennessä olen rohjennut maistaa kalapihvejä ja kalapullia. Kuulostaa tylsältä mutta kalapihvit olivat suunnilleen samanlaista kamaa kuin Suomessakin, mutta pullat olivat kuin kalavanukasta. BTW: myös kalavanukasta löytyy. Katkarapuja on myös monessa eri muodossa ja pienimmästäkin ruokakaupasta löytyy pakastelaari josta katkarapuja voi ostaa kilotavarana. Katkaravuilla tarkoitan niitä ruotsinlaivan buffetpöydästä löytyviä kavereita, joilta pitää repiä pää ja persus irti. No, kuitenkin kyseiset laarit ovat sangen kuvottavia. Sinänsä himoa erilaisiin kalatuotteisiin ei pääse syntymään sillä kaikki ruoka täällä on kallista. Ja graavilohta saa Suomestakin.. Lihavalikoima ei ole suuren suuri ja nakkien ja makkaroiden välistä eroa on vaikea huomata, jos sitä edes täällä on.
![]() |
Jenny K. Blake. |
Monesta sivukujan ruokakaupasta saa hedelmät ja vihannekset halvemmalla, tosin ruuhka näissä paikoissa on usein hirveä. En tiedä mitä lumen tultua näille paikoille tapahtuu, sillä kasvikset asuvat liikkeiden ulkopuolella. Normikaupasta ei myöskään aina löydy soijajuttuja vaan niitä varten pitää mennä erikoisliikkeeseen ostoksille ja tämähän tarkoittaa aina kalliimpaa hintaa.
![]() |
Päivän ostokset. |
Tänään kaupasta lähti mukaan lohta (jota myydään yhdenhengen talouksille sopivissa paketeissa), pussimuusia (jota en kyllä Suomessa söisi), paprikaa, maitoa ja tuota kuuluisaa ruskeaa juustoa. Ruskea juusto on muuten suhteellisen edullista, joten päätin antaa sille vielä mahdollisuuden.
Ruokabudjetti mulla on aika tiukka, sillä muutoin syömiseen saisi kulutettua järkyttävän määrän rahaa. Kuun alussa syödään siis terveellisesti kalaa ja loppukuusta varmaan puuroa ja nuudeleita. :) Toisaalta budjettiin sisältyy muutamat kahvit yliopistolla ja jo perinteeksi muodostunut torstailounas Marian ja Christinan kanssa. Eli ei täällä vielä mitään nälkäkuolemaa tehdä! :P
-R
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)