Uutisointi Utoyasta koskettaa tietenkin koko Norjaa. Oslon paikallisuutisia sen sijaan ympäröi syyttely metrojen ongelmista, raiskausaallosta ja rikollisuudesta. Raiskausallosta taisin jo aiemmin mainita että ihmiset ostelevat puukkoja, pippurisumutteita ja muita hälyyttimiä hullunlailla. Rikollisuus on kukoistanut heinäkuun 22.jälkeen, sillä poliisin resurssit on suunnattuina muualle kuin kaupungin keskustaan ja murtojen sekä ryöstöjen selvittelyyn. Metrot kosahtivat taas viime maananataina. Viime vuonna jokin metroista taisi syttyä tuleen.
Syyttävä sormi siis hakee kohdetta ketä osoittaa näistä, mielestäni normaaleista, suurkaupungin ongelmista. Täällä lintukodossa syksy on ollut siis erikoista aikaa kun hyvinvointiyhteiskunta rakoilee, ei rahan puutteesta vaan muista syistä.VG on muuten luetuin lehti Norjassa, perässä tulee heti Aftenposten. Juorulehdet täältäkin löytyy mutta eipä niitä ole juuri tullut luettua, sillä olen huomannut etten juurikaan tunnista norjalaisia julkimoita (paitsi kunkun).
Mitä ei lehdistä voi lukea on tietenkin mun kuulumiset! :D
"Uusi" norjan kurssi alkoi.. ja taas sain tehdä kirjaostoksia. Onneksi kaverilta löytyi kirja käytettynä ja säästin parisataa kruunua. Tässä on vietetty monenlaista iltaa, avoimen mikin kanssa ja ilman. Seuraavat kaksi viikkoa meneekin vauhdilla kouluhommien ja kavereiden kanssa. Saksalaiset ystäväni Martin ja Fredi laskevat jo sormilla jäljellä olevia päiviä.. ja viikonpäästä tuleekin suomalaisia vieraita! Jee! Palohälyytykset vaivaavat edelleen taloa, ja ihmettelen kuinka kauan vihannesten myynti kaduilla jatkuu. Täällä alkaa oleen kylmä ja pakkasta!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti